Johannes Kastajan päivä

Noniin, juhannus on siis ohi. Appivanhempia oltiin tervehtimässä, oli oikein mukavaa. Miltei löysin itsestäni ulkoilmaihmisen. Mikäs siinä ilta-auringossa istuessa, lihat ja vartaat grillillä paistumassa, poreileva pihahdus kun mies korkkaa kylmän oluseni... Katselin ikkunalaudalle rakennettua linnunpesää, siellä oli viisi pikkiriikkista munaa. Lintu itse kyllä tiiraili takaisin perin kiukkuisesti. Sammakkokin nähtiin, se oli ruskea (olen aina ajatellut perussammakon olevan vihreä). Se loikki vähän vastahakoisesti, ihan kuin se olisi kyllästynyt näyttelemään hyppimistään pällisteleville kaupunkilaistytöille, mutta ei voisi muuta, sillä muuten se rikkoisi luontokappalelain sitä pykälää, jossa määrätään maaseutua aina edustettavan parhain päin.

Vaikka eihän Järvenpää ole maaseutua. Mutta istuessani siinä suurella pihalla puiden ympäröimänä, katsellen erää krokettia, minulla oli oikein harras, maanläheinen olo. Ehkäpä voisimme tehdä tätä useammin, ehkä lähteä joskus patikoimaan. Mies voisi opettaa minut poimimaan sieniä. Rakastan sieniruokia. Voisimme vaellella ruispelloilla jossain Keski-Suomessa, tai mennä vaikka soutelemaan tai piknikille keskelle metsää...

Ajatukseni lennon katkaisi huomio hiton isosta lentävästä pitkäkoivesta, joka leijaili pitkin säärtäni. Menin sisälle enkä enää tullut ulos. Typerä pitkäkoipi.