Savuna ilmaan

Muistin sittenkin tulla tänään töihin. Perjantaista asti olen ollut täysin varma, että unohtaisin. Tiedän että jonain päivänä unohdan.

Kun minulla menee hyvin, löydän itseni mitä onnettomimmillani. Silloin pienet elämän nurinkurisuudet tuntuvat valtavilta Jumalan henkilökohtaisen skisman osoituksilta. Hän osoittaa väkevyytensä viimeisenä tupakkana, kun rahatkin on loppu. Tai vielä pahempaa: Se hetki juuri viimeisen tupakan jälkeen, kun alat ajatella, että olisiko sinun sittenkään tarvinnut polttaa sitä vielä, etkö sittenkin olisi voinut odottaa puoleen päivään?

Se on niitä sellaisia asioita, joita ei toivo pahimmalle vihamiehellekkään. Olen tosissani. Kun vihulaiseni saa lapsensa irtileikatut kasvot postissa, soisin hänellä olevan riittävästi tupakkaa. Julmuus ja kohtuuttomuus ovat kuitenkin tyystin eri asioita.